top of page

Pimennysten aikaan muutos kiihtyy

  • Writer: Saila Kokkonen
    Saila Kokkonen
  • 3.3.
  • 7 min käytetty lukemiseen

Auringon- ja kuunpimennykset ovat astrologisesti äärimmäisen merkittäviä kehityksen kiihdyttimiä tai käännekohtia, jolloin ajan ja tapahtumien normaali virtaus tuntuu nopeutuvan, tiivistyvän tai linjautuvan uudelleen. Vaikka historian saatossa niitä on saatettu tulkita “pahoina enteinä”, lähestyy moderni länsimainen astrologia niitä enemmänkin mahdollisuuksina linjata itseään selkeämmin oman sielun valitsemaan kasvusuuntaan


Astronomisesti pimennykset muodostuvat, kun Aurinko, Maa ja Kuu asettuvat samalle linjalle Kuun radan ja Auringon näennäisen radan leikkauspisteiden eli kuunsolmujen läheisyydessä. Astrologisesti kuunsolmut, eli nousu- ja laskusolmu (tai ylä- ja alasolmu) liitetään kehityssuuntaan, karmallisiin teemoihin ja sielulliseen kasvuun. Siksi pimennykset nähdään usein kohtalonomaisina käännekohtina – hetkinä, jolloin elämä oikaisee kurssia.


Monet kokevat pimennysaikoina


✨ väsymystä, herkistymistä, tai intensiivisiä tuntemuksia – korostaen levon ja itsestä huolehtimisen merkitystä,


✨ äkillisiä oivalluksia ja pinnanalaisen materiaalin esiinnousua,


✨ ihmissuhteiden muutoksia, tai


✨ odottamattomia alkuja tai päätöksiä.


Kollektiivisesti, kuten historiasta näemme, noin puolen vuoden välein tapahtuvat pimennyskaudet voivat liittyä yhteiskunnallisiin, hallitsijoihin ja valtioihin liittyviin murroksiin, kuten vallasta putoamisiin ja uusien johtajien näyttämölle ilmaantumisiin. 


Pimennysten vaikutuksen voi tuntea jopa kuukausia niitä ennen ja jälkeen, etenkin mikäli ne aktivoivat jotain voimakkaasti omalla syntymäkartallasi. Se minkä elämän osa-alueen teemoihin nämä aikajanan uudelleenreititykset erityisesti vaikuttavat, voi tulkita siitä, mihin huoneeseen ne syntymäkartallasi osuvat, osuvatko ne peräti kartan akseleille tai tiettyihin planeettoihin tai muihin taivaankappaleisiin. 


Yksinkertaistettuna auringonpimennykset liittyvät ulkoiseen identiteettiin, alkuihin ja uusiin mahdollisuuksiin; kuunpimennykset taas huipentumiin, paljastuksiin ja sisäisiin maailmoihin kuten tunne-elämään ja tarpeisiin. 

Sukelletaan näihin syvemmin:


Auringonpimennykset


Auringonpimennys tapahtuu uudenkuun aikaan, kun Kuu kulkee Maasta katsottuna Auringon editse ja peittää sen valon.


Aurinko meissä kussakin symboloi


☀️ tietoista identiteettiä


☀️ tahdon- ja elinvoimaa


☀️ elämän suuntaa ja tarkoitusta


☀️ näkyvyyttä ja johtajuutta.


Kun Aurinko pimenee, tietoisen minuuden valo hetkellisesti himmenee, kuin kokisimme katkoksen vallitsevaan identiteettiimme. Tämä mahdollistaa uudelleenkäynnistyksen, kuin reset-nappulan painamisen, omalle identiteetille tai elämän suunnalle. 


Kun tietoinen mieli ja tahto hiljenevät, vaisto, mutu, alitajunta tai kohtalo voi kuljettaa johonkin suuntaan ilman että kokee voivansa kontrolloida tapahtumia tai ymmärtää itse sitä miksi näin tapahtuu. 


Uusikuu on aina syklin alku, jolloin auringonpimennys voi tuoda poikkeuksellisen merkittäviä uusia alkuja, kuin uusia lukuja elämässä mitä ei osannut ennakoida. 

Voi myös olla, että auringonpimennyksen aikaisen alun merkityksen ymmärtää vasta myöhemmin, ajan kuluessa. Koska Aurinko edustaa myös näkyvyyttä, jonka pimennys tilapäisesti peittää, voi olla että 


🌚 jotain uutta alkaa kulissien takana, tai kehittyy julkisuudelta piilossa  


🌚 tietoa uupuu vielä kokonaisymmärryksen saamiseksi


🌚 jostain näkymättömissä olevasta asiasta tai henkilöstä tulee myöhemmin tärkeä, tai jokin parrasvaloissa ollut asia tai henkilö menettää merkityksensä.


Auringonpimennyksen symboliikka on erilainen riippuen siitä, tapahtuuko se lähellä nousu- vai laskusolmua: edellämainitut tuovat enemmänkin uusia juonenkäänteitä, kun taas jälkimmäiset siivoavat pois vanhoja tarinoita. 


Auringonpimennys nousu- eli yläsolmulla


Noususolmu liittyy siihen kehityssuuntaan, jota kohti kasvamme – se siis kutsuu meitä eteenpäin tulevaan. Auringonpimennys noususolmulla siis nimenomaan avaa näitä yllä mainittuja


⚡uusia mahdollisuuksia


⚡uusia identiteettejä


⚡uusia kohtaamisia tai ihmisiä, jotka muuttavat elämän suuntaa tai muodostuvat keskeisiksi


⚡sekä myös rohkeutta vaativaa kasvua epämukavuusalueelle.


Noususolmun edustaessa kasvusuuntaa, on luonnollisesti kyse jostain sellaisesta, mikä ei ole tuttua, mitä emme vielä oikein hallitse. Jotain missä pitää nähdä aktiivisesti vaivaa kehittääkseen uusia taitoja tai valmiuksia. Kun identiteetti laajenee tai astuu johonkin uuteen, voi tähän liittyä kasvukipuja, tuntuen samanaikaisesti niin ylivoimaiselta kuin sähköisen aktivoivalta ja merkitykselliseltä. Sitä tietää olevansa jonkin tärkeän äärellä, tietää että nyt täytyy hypätä tuntemattomaan vaikkei ihan ymmärrä mihin ja miksi. 


Auringonpimennys lasku- eli alasolmulla


Laskusolmu taas symboloi jo elettyä, koettua ja opittua – mukavuusaluetta, jonka otteesta voi joskus olla välillä vaikeaakin vapautua. Laskusolmulla muodostuva auringonpimennys voi siis pitää sisällään 


⚡vanhojen roolien tai vastuiden päättymistä


⚡identiteetin puhdistumista tai hienovaraistakin viilausta


⚡sinua määrittäneiden rakenteiden purkautumista


⚡sekä ylipäätään tilan tekemistä uudelle elämässä.


Auringonpimennys laskusolmulla liittyy siis sekin uuteen alkuun identiteetin suhteen, mutta enemmänkin ymmärryksen kautta, että en ole enää tuota jotain jota olen aiemmin ollut. Uusi alku mahdollistuu sen kautta, että tekee sille tilaa päästämällä jostain menneestä irti, oli kyseessä sitten työhön, kotiin, ihmissuhteisiin tms. liittyvä roolitus tai rakenne joka purkautuu: ehkä valmistut, työpaikka katoaa alta, jäät eläkkeelle, lapsi muuttaa pois kotoa tai muutat itse pois aiemmalta paikkakunnalla – kaikki asioita joihin liittyy oman vanhan identiteetin karsiutumista (olen tämän alan opiskelija, työskentelen tuolla, olen lapsukaiseni äiti, olen tämän kaupungin tai alueen asukas). Tämänkaltainen auringonpimennys auttaa siis kuorimaan jotain vanhaa nahkaa, joka on luotava uuden kasvun mahdollistamiseksi. Jotain tuttua ja turvallista roolia jää pois. Tietty luku elämästä tulee päätökseen jotta uusi voi alkaa.


Vanhasta pois päästäminen voi luonnollisesti tuntua niin vapauttavalta kuin uuvuttavalta tai surulliseltakin, kenties nostalgiselta, reflektoivalta. Voi tuntua haastavalta antautua, päästää irti, hyväksyä se mitä on ollut. Tai voi olla että jotain joka oli aiemmin itselle kynnyskysymys, tai pitkän pähkäilyn aihe, sulaakin pois lähes huomaamatta. Jotain onkin yhtäkkiä yksinkertaisempaa ja kevyempää niin että oikein ihmettelee, miten tämä oikein aiemmin olikin niin vaikean tuntuinen yhtälö. 


Yhteenvetona, auringonpimennys yläsolmulla haastaa identiteettiä laajentumaan kohti uutta, siinä missä auringonpimennys alasolmulla auttaa päästämään irti ja integroimaan mennyttä roolia tai elämänsuuntaa. 

Auringonpimennys 17.2.2026 noususolmulla


17.2. auringonpimennys tapahtui nousu- eli yläsolmun läheisyydessä. Tämä viittaa siis johonkin uuteen identiteettiin, johtajuuteen tai muuhun rooliin, mahdollisuuteen, tai näkyvään asemaan astumiseen – mikä tosiaan voi tulla näkyville vasta myöhemminkin.

 

Tämän auringonpimennyksen saabinen symboli alleviivasi käsillä olevan transformaation keskeisyyttä: Vesimies 29, Kotelosta ilmestyvä perhonen. Tästä symbolista kirjoittava astrologi James Burgess muistuttaa, miten useasti henkinen kasvumme tapahtuu pienin arkisin askelin – mutta sitten on aikoja, jotka tuovat valtavan läpimurron uudelle tietoisuuden tasolle, kuin nyt on ollut käsillä.


Kuten koteloitunut perhonen, yhtäkkiä ihme kuoriutuu maailmaan kuin tyhjästä ilmestyen. Yhtäkkinen ilmestys on kuitenkin ulkomaailman illuusio, sillä kuten perhonenkin tietää, työtä on tehty taustoissa, ja pinnan alla on kytenyt kivuliastakin prosessia joka sitten kulminoituu kuoriutumiseen.


Kuunpimennykset 


Kuunpimennys taas tapahtuu täydenkuun aikaan, kun Maa, Aurinko ja Kuu ovat suorassa linjassa:  Maa on Auringon ja Kuun välissä ja sen varjo peittää Kuun.


Kuu meissä symboloi


🌕 tunne-elämää ja kiintymysmalleja 


🌕 alitajuntaa


🌕 reaktioita ja vaistoa


🌕 muistoja ja tapaa muistaa


🌕 sekä psyykkistä mukavuusaluetta.


Kun Kuu pimenee, tuttu tunnemaisema hiljenee hetkellisesti ja normaalit selviytymismekanismit eivät toimikaan. Kuunpimennys siis auttaa näkemään sisäistä maailmaaamme uudesta näkökulmasta: ymmärtämään mikä todella ohjaa tekojamme, ajatuksiamme ja tunteitamme. 


Täysikuu on aina kuunsyklin kulminaatio, huipennus, jolloin Kuu ja Aurinko ovat kauimpana toisistaan – tietoinen mieli ja tunne vastatusten. Kuunpimennys rikkoo kaavaa ja auttaa näkemään aiempien valintojen pitkän tähtäimen seuraamuksia ja vaikutuksia, ratkottavia jännitteitä. 

Kuunpimennyksen voidaan nähdä osuvan normaalia täysikuuta kokonaisvaltaisempiin, merkittävämpiin sisäisiin rakenteisiin, joiden saattaminen kestävälle pohjalle on oman kehityksen ja kasvun kannalta aivan keskeistä


Kuunpimennyksen aikaan saatetaankin kokea oivalluksia ja selkeyttä liittyen


🤍 esille nouseviin tunteisiin, tarpeisiin ja rajoihin etenkin ihmissuhteissa


🤍 aiemmin tiedostamattomiin selviytymismekanismeihin, kaavoihin ja dynamiikkoihin 


🤍 pintaan nouseviin muistoihin


🤍 tunteiden ja tietoisen mielen korostuneeseen ristivetoon


🤍 pinnan alla rakentuneisiin tilanteisiin, joihin liittyy huipentumista, paljastumista tai kypsymistä jonkin aiemman normaalin päättyessä. 


Jotta voisi viestiä toisille rehellisesti omista tunteistaan ja tarpeistaan, täytyy toki ensin ymmärtää ne ja olla niistä rehellinen itsensä kanssa, ja tälle kuunpimennyksen energia antaa aimo potkun. 


Täysikuu kysyy aina, kykenemmekö tuomaan itsessämme yhteen polariteetin eri päitä, löytämään omaa harmoniaa sisäisen maskuliinin ja feminiinin väliltä, itsemme ja toisten väliltä. Ääritilanteessa harmonian torjuminen johtaa toisen näkökulman hylkäämiseen ja poteroitumiseen omaan, mutta kuunpimennys auttaa irrottamaan otetta totutusta ja näkemään kummatkin näkökulmat selkeämmin. Tilanteen kulminoitumisen perimmäinen tarkoitus ei ole rikkoa, vaan nimenomaan tuoda puhtaampaan ja kestävämpään eheyteen, joka voi edellyttää muutoksia ihmissuhteissa.


Kun ote omaan normaaliin sisäiseen maailmaan kuunpimennyksen aikaan hellittää, voi tämä tuntua vakautta järkyttävältä, mutta vapauttavalta.


Myös kuunpimennyksen merkitys on erilainen riippuen siitä, muodostuuko se lähellä nousu- vai laskusolmua: noususolmun lähellä kuunpimennys avaa enemmänkin uudenlaisia tunteita, tarpeita ja malleja, kun taas laskusolmun lähellä auttaa keventämään vanhaa psyykkistä kuormaa.


Kuunpimennys nousu- eli yläsolmulla


Kuten auringonpimennysten kohdalla oli mainittuna, noususolmu liittyy kehityssuuntaan, jota kohti olemme kasvamassa. Kun kyseessä on kuunpimennys, voi tämä liittyä esimerkiksi


✨ tulevan kasvun kannalta tarpeelliseen tunne-elämän kehityssuuntaan


✨ tasapainottaviin ihmissuhdekokemuksiin


✨ kiintymysmallien eheyttämiseen


✨ uudistettuihin toimintamalleihin liittyen omiin vs. muiden tarpeisiin


✨ omalta psyykkiseltä mukavuusalueelta poistumiseen.


Tässäkin pätee auringonpimennysten kohdalla mainittu seikka siitä, että noususolmu kutsuu meitä kohti uutta, mitä emme vielä ihan täysin hallitse. Kuunpimennyksen peittäessä hetkellisesti totutun normaalin reaktion, voikin uuden toimintamallin testaaminen tuntua ylitsepääsemättömän tärkeältä, mutta ehkä myös yllättävän helpolta. 


Kuunpimennys lasku- eli alasolmulla


Kuunpimennys laskusolmulla liittyy selkeämmin menneestä vapautumiseen, esimerkiksi liittyen 


✨ menneistä kiintymysmalleista tai rajoittavista tunteista vapautumiseen


✨ karmallisten kaavojen päättymiseen


✨ vanhoista tavoista tai tottumuksista irtipäästämiseen


✨ “henkiseen detoxiin” ylipäätään.


Aika voi tuoda valtavaa henkisen kuorman keventymistä vanhojen mallien ja kaavojen irtipäästön myötä. Siinä missä laskusolmulla tapahtuvan auringonpimennyksen kohdalla kyseessä olivat vanhat roolit ja identiteetit, on kuunpimennyksen kohdalla kyseessä psyykkinen sisältö, kuten tunteet, tarpeet, reaktiot ja muistot – sellainen mikä pitää sinua kiinni vanhassa, jarruttaen elämän menemistä eteenpäin. Pääsemme ehkä kohtaamaan omaa varjoamme, tai jotain jota olemme projisoineet itsestämme ulos toisiin ihmisiin – ottamaan siitä itse kopin jotta voimme päätellä kierteen. Irtipäästö voi toki tuoda mukanaan haikeutta ja surua, mutta auttaa kuitenkin keventämään kuormaa. 


Laskusolmun kuunpimennys auttaa näkemään menneiden valintojen seuraamuksia selkeämmin: ehkä havaitsemaan ettei tarvitsekaan enää sitä mitä on aiemmin tarvinnut, tunne niin kuin on ennen tuntenut, tai halua jatkaa tiettyä kaavaa tietyssä suhteessa. Jokin aiemmin toiminut ei tunnukaan enää hyvältä, tarpeet ovat muuttuneet tai suhde kehittynyt joksikin muuksi kuin mitä se on aiemmin ollut. Jos ihmissuhteissa on epätasapainoa, tilanteita näkeekin selkeämmin kuin aiemmin. Yhtäkkiä järkisyyt johonkin tiettyyn aiempaan toimintamalliin eivät saakaan enää sisäistä kannatusta, kun omat tunteet ja tarpeet vetävätkin eri suuntaan. Tietoinen mieli voi ihmetellä tunteiden “epäloogisuutta”, mutta jotain omasta alitajunnasta korottaa ääntään ja puskee näkyviin todeten, että minä nyt tunnen näin eikä suostu asettumaan toimimaan vastoin rajoittimia järkeä miellyttääkseen.


Tiivistäen, kuunpimennys yläsolmulla auttaa kohti uusia tunne- ja ihmissuhdemalleja, kun taas kuunpimennys alasolmulla auttaa  päästämään irti jostain aikansa eläneestä, menneestä tunnemallista, psyykkisestä kuormasta tai karmasta.

Kuunpimennys 3.3.2026 laskusolmulla


3.3. kuunpimennys muodostuu lasku- eli alasolmun yhteydessä. Ollaan siis yllämainitun henkisen detox-pisteen äärellä liittyen menneisiin valintoihin, malleihin, kuvioihin ja kaavioihin. Käykin ilmi että jokin joka “toimi täysin ok” aiemmin ei enää tunnukaan oikealta, ja vanhoja selviytymismekanismeja ja tunnemalleja jää pois aikansa eläneenä. 


Tämän kuunpimennyksen saabinen symboli on Neitsyt 13, Voimakas valtiomies voittaa poliittisen hysterian tilan. Burgess muistuttaa miten karismaattinen johtaja jolla on selkeä visio ja suunta – sekä usko näihin – voi olla äärimmäisen vaikutusvaltainen kaaoksen hetkellä jolloin ne joilta selkeyttä tai uskoa uupuu, voivat olla erittäin ohjailtavissa. Optimaalisesti toki tämä johtajan visio veisi ihmiskuntaa rakentavampaan, rakkaudellisempaan ja rauhanomaisempaan suuntaan. Valitettavasti maailmantilanne näyttää osoittavan pitkälti päinvastaista, kenties tehden näkyväksi alasolmun kuunpimennyksen tematiikkaan liittyen vähintään sen, miten hajottavaa voi olla olla tietämättömiä siitä, mikä meitä oikeasti pohjimmiltaan ohjaa. Ollaanhan ensisijassa näitä sisäisiä johtajia ainakin itsellemme, omaa psyykkistä kantamustamme tiedostaen ja puhdistaen – ja kun mahdollista, toisiamme polulla tukien.


Pimennysajan erikoistarjous tulkintaan

Haluatko lisää perspektiiviä siihen mitä pimennykset ja Saturnuksen ja Neptunuksen yhtymä aktivoivat elämässäsi?


Erikoistarjouksena pimennysajan ajankuvan tulkinta 45min / 55 EUR.


Rajallinen määrä paikkoja. Tarjous voimassa 17.2.–8.3.2026.




 
 
bottom of page