Yksi Kaurisenergian potentiaalinen varjo on silmitön usko auktoriteeteihin - tai jopa niiden pelko. Kauris on Suuri Isä -arkkityyppi, edustaen rajoja, suunnitelmallisuutta, taloudellisuutta, rakenteita, sääntöjä, systeemejä jne, sisältäen tapamme organisoida yhteiskuntaa erilaisin hierarkisin menetelmin. Kollektiivisesti, suomalaisten suhde auktoriteetteihin pitää sisällään aimoannoksen isähaavaa. Kaipuuta siihen, että “joku muu”, joku viisaampi ja osaavampi, hoitaa ja huolehtii ja varmistaa että kaikki on ok ja turvallista. Oli kyseessä sitten elintarviketurvallisuus, rakennusmääräykset, tien ylittäminen, omasta terveydestä huolehtiminen, tiedon omaksuminen tai poliittisen suunnan asettaminen - se “viisaus” tulee jostain “ylhäältä”.
Positiivisessa ilmenemismuodossaan Kaurisenergia ilmentää todellista kokemuksen tuomaa viisautta ja yhteistä hyvää ajavaa johtajuutta. Osaamisen kehittämisessä ja eri henkilöiden erikoistumisessa eri osaamisalueisiin on paljon hyvää yhteisölle. Ongelmia tulee vastaan mm. siinä kohtaa kun tietty status tai “30v kokemusta” asiassa x tekee henkilöstä ja kaikesta hänen tekemisistään/ajatuksistaan kyseenalaistamattomia ja koskemattomia. Kokemuksen kääntöpuolena kun voi olla omaan poteroon jähmettyminen, tai erikoistumisen haasteena hyvin rajallinen näkökenttäkokonaisuudesta tai tarjolla olevista vaihtoehdoista (tasapainoisena Kauris osaa kyllä kokonaisuudet erittäin hyvin). Myöskin, liiallisen auktoriteettiuskon sivuoireena saattaa laiminlyödä oman osaamisen ja viisauden kasvattamisen. Vastuun ulkoistamisessa saattaa olla ainakin alitajuisesti houkuttelevaa se, että se mahdollistaa syyn löytämisen jatkuvasti itsen ulkopuolelta.
Takaisin siihen isähaavaan joka Kauriiseen niin liittyy: terveeseen ihmiselämän kehityskulkuun kuuluu se, että vanhemmat asettavat lapsensa turvallisuutta takaavat rajat. Kasvun myötä, rajoja höllennetään ja vastuuta siirretään enemmän kasvavalle lapselle, sitten teinille, sitten nuorelle aikuiselle. Vastuunkantoon harjoitellaan pikkuhiljaa ja tuetusti. Mikäli turvalliset rajat alun alkaen ovatkin uupuneet, tai ne ovat olleet äärimmäisyyksiin ankarat eikä omaan vastuunkantoon siirtymistä ole tuettu asteittain, muodostuu helposti jollain lailla epätasapainoinen suhde vastuuseen. Sisäinen Kaurisenergiamme on oma sisäinen isäarkkityyppimme, jonka on tarkoitus aikuistuessamme kypsyä ja keventää tarvetta hakea tätä energiaa ulkoa toisilta, etenkin vanhemmilta. Sisäisen Kauriimme kasvaessa opimme itse luomaan itsellemme elämäämme mahdollistavat rajat ja rakenteet. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä äärimmäisyyttä että olisi opittava elämään yksin tyhjiössä ilman muiden tukea - Kauris on kollektiivinen merkki ja tasapainossa motivoituu yhteisestä hyvästä, ei oman statuksen egoistisesta tavoittelusta.
Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä.
Mieleeni tulee sanonta “vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä”. Mitä enemmän on halukas ulkoistamaan vastuun eri elämänsä osa-alueista joillekin muille tahoille, sitä enemmän antaa pois sitten sitä vapauttakin. Tuskin monikaan struktuuritonta anarkiaa yhteiskuntaan haluaa, mutta relevanttina kysymyksenä tässä ajassa on ehdottomasti pysähtyä pohtimaan, paljonko omaa vapauttaan on halukas antamaan pois. Ja tuoko tämä vapauden poisanto toivottua turvallisuutta ja tukea, jota vaihtokaupasta odottaisi? Yhteiskuntamme rakenteet ovat perua hyvin erilaisesta ajasta kuin missä elämmme nykyään, joten ei ole sinänsä mitenkään yllätyksellistä, että ne ovat kovin uudistuksen tarpeessa.
Toisaalta vapautta jos halajaa lisää, pitää se myös mukanaan valinnan kantaa lisää vastuuta, itsestään ja muista. Oman sisäisen Kaurisenergian vahvistamista. Olen itse useimmiten luottanut yleisenä suomalaisena piirteenä pidettyyn maalaisjärkeen, ja sen vankkaan asemaan yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kuitenkin, olen viime vuosina tunnistanut itsessäni liiallista halua pitää kiinni siitä uskosta, että maalaisjärki tosiaan on se joka 'päätöksentekijöillä' lopulta voittaa. Rehellisesti sanottuna, minussa on, valitettavasti mutta ehdottomasti, asunut sisäinen vastarinta nousta kantamaan itse enemmän vastuuta. Sisäinen Kauriini on ollut väsynyt ja halunnut piiloutua lisävastuulta. Monessa paikassa missä maalaisjärjellisiä vastuutyhjiöitä tuntuu ammottavan, let's face it, useasti olen löytänyt itseni toivomasta että “joku muu” ottaisi siitä vastuun. En ole halunnut huomiota, en painolastia lisää. Ei kovin mairitteleva fiilis, sillä mikäli kaikki ajattelisivat näin kaikissa tilanteissa, olisimme jatkuvassa kollektiivisessa apatiassa. Ehkemme kovin kaukana siitä olekaan.
Puhutteleeko kylmä, kärsimyksellinen vastuunkanto? Entä sydänlähtöinen huoltajuus?
Vastuunkannon terminologiaa viljellään runsaasti politiikassa, mutta sen kasvot tuntuvat usein olevan irvikuva kylmästä vyönkiristämisestä siellä missä kärsimystä on jo entuudestaankin. Ihan kuin uutta parempaa huomista voitaisiin muka kärsimyksestä käsin luoda. Ei ihme jos ei vastuunkanto puhuttele, mikäli sitä yhdistetään kärsimyksen energiaan. Palaan taas rakastamaani englanninkieliseen termiin 'guardianship' kuvaamaan mielestäni ihanteellista suhdetta sydänlähtöiseen vastuunkantoon yhteisöistämme, Äiti Maasta, ihmisyydestä, kaikesta elollisesta: todellista huoltajuutta ja suojelijuutta. Ei raskaasti, “koska on pakko” , vaan siksi koska voimme, valitsemme, suojella ja kehittää sitä mitä rakastamme ja pidämme arvossa ja tehdä sen eteen enemmän kuin minimin. Siitä minun mielestäni on kyse todellisessa vastuunkannossa, tasapainoisessa Kauriissa, johon pyrin itsekin askel askeleelta kasvamaan.
Mitä ajatuksia ja tunteita sinussa herää liittyen vapauteen ja vastuuseen? Missä haluaisit itse kasvaa kantamaan enemmän vapautta ja vastuuta? Mikä on sinulle sen arvoista?
Comentarios